Lempisanontani on John Maynard Keynesin "Jos faktat muuttuvat, minä muutan mieleni. Mitä sinä teet? Yksi digimarkkinoinnin tärkeimpiä asioita onkin, että faktojen muuttuessa, markkinoija on valmis muuttamaan myös omaa mielipidettään ja suunnnitelmiaan.
Aiemmin markkinointikampanjoiden yksi tärkein osuus oli mediasuunnittelu, jonka pohjalta kampanjat toteutettiin. Ehkä jopa toteutustakin tärkeämpi asia oli hyvä ja tarkka suunnitelma medioiden käytöstä. Suunnitelmien laatimiseksi on oltu valmiita käyttämään paljon aikaa ja ostamaan kalliita tutkimuksia.
Koska aiemmin tarkat mediasuunnitelmat ovat olleet erittäin tärkeitä, niin vielä tänäänkin useat markkinoinnin parissa työskentelevät kyselevät tarkkojen mediasuunnitelmien perään ja olettavat, että niitä noudatetaan koko kampanjan aikana. Jos suunnitelmasta poiketaan, niin silloin ihmetellään, mikä mediasuunnittelussa on mennyt niin pahasti pieleen, että suunnitelmasta on jouduttu poikkeamaan.
Mediasuunnittelu on digimarkkinoinnissakin tärkeää, mutta tarkan mediasuunnittelun sijasta tärkempää on tehdä siitä mahdolllisimman karkea ja olla oikeasti valmis muokkaamaan sitä kampanjan aikana. Jo parin päivän päästä kampanjan käynnistymisestä eri medioiden ja mainosten toteutuneista hinnoista ja toimivuuksista on saatu paljon parempaa tietoa, kuin mitä kampanjan suunnittelun aikana oli käytössä. Pahimmassa tai ehkä parhaimmassa tapauksessa parin päivän kampanjan käynnistymisen jälkeen voidaan havaita, että radikaalisti suunnitelmaa muuttamalla voidaan saada aikaiseksi paljon paremmat tulokset kuin alkuperäisellä suunnitelmalla.
Karkean mediasuunnitelman avulla digimarkkijoija voi välttyä turhalta byrokratialta tai selittelyltä, miksi suunnitelmaa muokattiin. Tällöin aikaa jää enemmän myös kampanjan tulosten analysoimiseen ja suunnitelman muokkaamiseen analyysien pohjalta. Lisäksi, mitä tarkemman mediasuunnitelman markkinoija laatii, sitä helpommin hän itse myös rakastuu siihen ja sen analysoimisen ja muuttamisen sijasta käyttää aikaa suunnitelman puolustamiseen. Itsekin olen tähän syyllistynyt.
Oletko sinä valmis käyttämään enemmän aikaa suunnitelman muokkaamiseen ja eri kanavien optimimoiseen kuin itse mediasuunnitelman tekoon? Löytyykö sinulta oikeasti reagointikykyä ja rohkeutta muokata mainoksia ja medioiden painotuksia kampanjan käynnistyttyä?
Tunnisteet: Digitaalinen markkinointi, mediabudjetti, mediastrategia, mediasuunnittelu