Markkinointi vuonna 2023 – 5 asiaa, jotka muuttavat markkinointia


Markkinointi on muuttunut viime vuosien aikana paljon, ja tulee vielä muuttumaankin. Nyt vuoden loppua lähestyttäessä on monessa blogissa ja kolumnissa ollut muotia kerrata tämän vuoden markkinoinnin trendejä, tai ennustaa, mitkä ovat ensi vuoden markkinoinnin trendit. Mutta eihän ensi vuoden ennustaminen ole mielekästä, ensi vuoden budjetit ja projektit on jo lyöty lukkoon ja kyllähän kuka vaan voi sanoa, että mobiili on tärkeä juttu, jos on tänä vuonna lehtiä lukenut. Tämän vuoksi haluankin viedä nämä ennustukset seuraavalle tasolle ja ennustaa, mitä markkinointi on vuonna 2023, jotta sinä ehdit valmistautua siihen kunnolla.

1) Mobiililaitteiden lisääntyminen

Mobiililaitteista on tullut jo arkipäivää, tabletti löytyy joka taloudesta. Lisäksi älylasit ovat lyömässä itseään kunnolla läpi. Päähän laitettavat älylasit ovat olleet vuonna 2023 markkinoilla jo monta vuotta ja ovat silloin samassa asemassa kuin tabletit ovat nyt. Näiden lisäksi myös muihin lasipintoihin saa liitettyä esimerkiksi tabletin, jonka jälkeen lasi toimii isona tabletin isona näyttönä. Eli esimerkiksi ikkunat toimivat isoina näyttöinä niihin liitettäessä joku laite, lisäksi hologrammi-teknologiaan perustuvat näytöt ovat tulossa markkinoille. Ihmiset ovat myös jatkuvasti yhteydessä Internetiin eri laitteiden välityksellä, applikaatioiden ja Internet-sivujen raja on pienentynyt entisestään. 

2) Digitalisoitumisen kasvaminen

Mainosmenot jakautuvat 50/50 perinteisen median ja uuden median kesken. Näiden rajat ovat kuitenkin hälvenemässä. Lehdet toimivat sähköisen musteen tai vastaavan avulla, televisio-ohjelmat streamataan Internetistä, ulkomainostaulut ovat pääasiassa älyllisiä mainostauluja, joissa pystyy näyttämään myös liikkuvaa kuvaa ja niitä pystytään ohjaamaan Internetin välityksellä. Suurin osa radion kuuntelusta tapahtuu Internetin välityksellä / nettiradioita käyttäen.

3) Yleisön roolin kasvaminen

Keskustelut kuluttajien ja brändien välillä on jo arkipäivää. Brändit eivät pysty enää itse hallitsemaan, minkälaista kuvaa he haluavat näyttää itsestään, brändien teot ratkaisevat. Yleisö on oppinut myös paremmin hyödyntämään tiedonhakua ja keskusteluita, jotta he löytävät itselleen sopivan tuotteen tai palvelun. Yritysten tuleekin pitää huolta omasta verkkonäkyvyydestään, mutta ilman, että he yrittävät rajoittaa, mitä heistä puhutaan. Hakukoneiden algoritmit ja tekoäly kehittyvät entisestään ja hakukoneoptimoinnista tulee myös vaikeampaa. Ihmisten käyttäjäarviot ja suosittelut nousevat myös yhdeksi hakukoneoptimoinnin tärkeimmistä kriteereistä.

4) Relevanttiuden ja elämyksellisyyden tärkeys

Yleisön roolin ja tiedonhaun oppimisen myötä, brändit eivät voi enää vain keskeyttää ihmisiä mainoksillaan ja sokeasti luottaa niiden vaikutuksiin. Ihmiset päättävät itse minkä mainoksen he katsovat ja he katsovat vain niitä, jotka he kokevat itselleen relevantiksi tai viihteelliseksi. 60-vuotiaalle miehelle on siis turha mainostaa vauvojen vaippoja, tärkeämmäksi muodostuukin, että yritys kohdentaa mainoksensa tarkkaan valitulle kohderyhmälle. Mainokset myös menettävät tehoaan, kun ihmiset oppivat hyödyntämään tiedonhakua paremmin. Mainosten menettäessä tehoa tulee entistä tärkeämmäksi luoda elämyksellisyyttä oman tuotteen tai palvelun ympärille.

5) Datan hyödyntäminen

Tämä on ehkä suurin muutos nykypäivään. Markkinointi tulee muuttumaan erittäin paljon seuraavan 10 vuoden aikana, koska 10 vuoden päästä on mahdollista saada tietoa käytännössä kaikesta, mitä ihmiset tekevät. On mahdollista saada tarkat tiedot siitä, kuinka moni näki tv-mainoksesi, kuinka moni näki mainoksesi lehdessä ja kuinka monta sekuntia kesti, kunnes hän käänsi sivua, kuinka monta ihmistä kävelee liikkeesi edestä ja kuinka moni heistä kiinnittää huomionsa sinun näyteikkunaasi. Niin kutsutun ”Big Datan” käyttö, mitä nyt on nähty isoissa yrityksissä on vain alkusoittoa, se tulee vielä laajenemaan paljon. Vuonna 2023 Big datan käyttö on yrityksissä yhtä yleistä, kuin tänä päivänä CRM-järjestelmien käyttö.

Datan hyödyntäminen tulee olemaan markkinoijille erittäin tärkeää, markkinoijien tulee tuntea heidän kohderyhmänsä kunnolla, jotta tietää, missä he liikkuvat ja mitä he tekevät. Tämän jälkeen heidän tulee kohdentaa heille aidosti relevantteja mainoksia. Eri mainosten testaamiseen käytetään myös neuromarkkinointia entistä enemmän, jotta saadaan selville, mikä mainos toimii parhaiten omaan kohderyhmään. 

Oma toive:
Datan hyödyntämisen myötä markkinoinnista tulee entistä insinöörimäisempää, tämä auttaa markkinoinnin aseman nousua suomalaisissa yrityksissä ja suomalaisista onkin tullut vuonna 2023 maailman johtavia markkinoinnin ammattilaisia.

Tunnisteet: , , ,

http://tapiotuomola.fi/fi/