Paluu opiskelujen pariin


Syksy on tullut ja tämän myötä olen palannut takaisin Turkuun opintojen pariin. Kesä ja työ olivat erittäin opettavaista aikaa ja opinkin paljon uutta. Erityisesti sain lisää kokemusta web-analytiikasta, hakukoneoptimoinnista ja kansainvälisen yrityksen markkinoinnin haasteista. Palkkojen myötä innostuin jälleen myös tilaamaan ja lukemaan uusia kirjoja. Nyt kirjahyllyyn laitettuani tajusin myös selkeämmin, mihin ne rahani ovatkaan hävinneet...


Viime viikolla tilasin jälleen kolme kirjaa lisää, vaikka nyt pitäisi keskittyä tenttikirjoihin. Valitettavasti nämä eivät sytytä yhtä paljon ja välillä mietinkin, mitä koululla on enää tarjottavaa. Esimerkkinä tästä toimii digitaalisen markkinoinnin -kurssi, jossa tenttikirjat ovat vuosilta 2005 ja 2008. Tuntuu aika turhauttavalta lukea näin vanhoja kirjoja ja oppia jo osaltaan vanhentuneita asioita. Etenkin, kun ala on muuttunut paljon viime vuosina ja itse olen lukenut paljon uudempia kirjoja ja kirjoituksia. Onneksi enää on vain pari vuotta koulua jäljellä, joten pianhan sekin on jo ohi.

Bloggaaminenkin on nyt koulun alun jälkeen jäänyt, mutta eiköhän sekin taas parane, kun saan arkirutiinit kuntoon ja saan löydettyä enemmän aikaa kirjoittamiseen. Syksyn tavoitteeni on, että kirjoittaisin vähintään 3 kirjoitusta kuukaudessa ja keskityn erityisesti näissä suomen kielioppiin ja helppolukuisuuteen. Tiedän, että kielioppini ei ole hyvää, enkä ole ikinä osannut mielestäni kirjoittaa kunnolla. Eli nyt yritän tehdä selvän parannuksen tähän. Tämän osalta toivonkin, että jos sinä huomaat kirjoituksissani, jotain virheitä tai mielestäsi asiat pystyisi sanomaan jotenkin selkeämmin, niin olen erittäin kiitollinen, jos kerrot näistä minulle. Muutenkin kaikki palaute on aina erittäin tervetullutta. 

Hyvää syksyä kaikille!

Tunnisteet: , , , ,

http://tapiotuomola.fi/fi/